Tietoa alkoholista ja terveydestä
Yhä useammat ihmiset juovat alkoholia säännöllisemmin ja suurempia määriä kuin aiemmin. Alkoholi liitetään usein juhlimiseen ja rentoutumiseen, mutta jos alkoholinkulutus on hallitsematonta, siihen liittyy myös häpeää ja epäonnistumisen tunnetta.
On helppo ajatella alkoholiongelman olevan vain muiden ongelma. Usein alkoholiongelmaan liittyy sellaisia sosiaalisia ongelmia kuin työttömyys tai asunnottomuus. Useimmilla liikaa juovista ei kuitenkaan ole ulkoapäin havaittavissa olevia ongelmia – eläähän suurin osa niistäkin, jotka tupakoivat tai syövät liikaa tai liikkuvat liian vähän, ihan tavallista elämää työn, perheen, ystävien ja kodin piirissä.
Ruotsissa noin miljoona ihmistä käyttää alkoholia tavalla, joka lisää monien terveysongelmien – esimerkiksi alkoholiriippuvuuden – ja vaurioiden riskiä. Hyvin harva ajattelee itse, että juo liikaa tai että alkoholi voisi aiheuttaa terveysongelmia. Silti alkoholi vaikuttaa jokaiseen ihmiseen. Tästä esitteestä saat tietoa vaikutuksista.
Kuinka suuri määrä alkoholia on riski?
Alkoholinkulutuksen riskiryhmään kuuluvat viikossa 14 annosta alkoholia tai enemmän juovat miehet ja 9 annosta tai enemmän juovat naiset. Myös itsensä juominen humalaan on aina riski. Miehillä yli neljän ja naisilla yli kolmen alkoholiannoksen juominen kerralla tai veren alkoholipitoisuuden kohoaminen yli 0,6 promillen katsotaan humalatilaksi riippumatta siitä, kokeeko ihminen itse olevansa humalassa. Jos juot edellä mainittuja määriä vähemmän, alkoholinkulutustasi voidaan yleensä pitää kohtuukäyttönä.
Yksi alkoholiannos vastaa yhtä pientä keskiolutpulloa (33 cl), yhtä viinilasillista (10–15 cl) tai yhtä drinkkiä, joka sisältää 4 cl viinaa.
Puolen litran keskiolut (50 cl) vastaa 1,5 annosta.
Viinipullo (75 cl) sisältää 6 annosta.
Viinapullo (75 cl) sisältää 18 annosta.
Voiko vähäinen alkoholin juominen olla terveydelle hyväksi?
Monet ovat kuulleet, että alkoholin kohtuukäyttö voi olla terveydelle jopa hyväksi. Sanotaan, että ikäihmisillä vähäinen alkoholinkäyttö voi alentaa sydän- ja verisuonisairauksien tai diabeteksen riskiä. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, onko alkoholilla tällaisia suotuisia vaikutuksia. Totuus on, että alkoholilla on aivan liikaa haitallisia sivuvaikutuksia, jotta sen käyttöä voisi suositella terveyssyistä.
Kohtuukäyttöön ilman humalatilaa liittyy yleensä vain pieniä lääketieteellisiä riskejä. Raskaana olevien, masentuneiden, maksasairautta sairastavien ja tiettyjä lääkkeitä käyttävien ei tosin pidä juoda lainkaan alkoholia.
Mitä vaikutuksia alkoholin juomisella on?
Jos menee baariin perjantai-iltana, monilla siellä on veressään luultavasti yli 0,8 promillea alkoholia. Tutkimustulosten mukaan olo on kuitenkin parhaimmillaan ennen 0,5 promillen rajan ylittymistä. Monesti ajattelemme, että meillä on sitä hauskempaa, mitä enemmän juomme, vaikka luulo on jo monesti osoittautunut vääräksi. Tästä näet, miten alkoholi vaikuttaa tunteisiimme ja käytökseemme* veren eri promillepitoisuuksilla.
0,2 promillea: Alkoholin ensivaikutukset tuntuvat. Olo on lämmin, rento ja hyväntuulinen. Itsekritiikki heikkenee.
0,5 promillea: Olo on iloinen ja estot hellittävät. Refleksit hidastuvat ja liikkeiden hallinta heikkenee. Arviokyky kärsii ja kyky ottaa vastaan informaatiota huononee.
0,8 promillea: Ääni alkaa voimistua ja liikkeet muuttua laajoiksi. Näkökyky heikkenee. Alkoholi haisee hengityksessä ja olo on liiallisen itsevarma.
1,0 promillea: Puhe sammaltaa eikä lihaksiasi tai tunteita pysty hallitsemaan kovin hyvin.
1,5 promillea: Tasapainossa pysyminen vaikeutuu ja kumoon kupsahtaminen on mahdollista. Tunteenpurkauksia ja pahoinvointia voi esiintyä.
2,0 promillea: Puhuminen ja pystyssä liikkuminen on vaikeaa. Asioita näkee kahtena.
3,0 promillea: Käsityskyky häviää ja tiedottomuus uhkaa.
4,0 promillea: Tiedottomuus. Hengitys on hidasta, alkoholimyrkytykseen kuolemisen vaara uhkaa.
*Promillepitoisuuksien tarkkoja vaikutuksia ei voi kuvata yksilötasolla, koska alkoholin sietokyky kasvaa juotaessa paljon ja pitkään, eikä se enää vaikuta yhtä voimakkaasti. Muista kuitenkin, ettei alkoholiin liittyvien vaurioiden ja terveysongelmien riski vähene, vaikka sietokyky olisikin kasvanut.
Miten runsas alkoholinkulutus vaikuttaa terveyteen?
Alkoholi vaikuttaa kaikkiin elimiin ja oikeastaan koko kehoon sekä sisä- että ulkopuolella. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan runsaaseen alkoholinkäyttöön liittyy yli 60 sairautta. Saadakseen alkoholiin liittyvän sairauden ei tarvitse olla riippuvainen alkoholista, vaan sairaus voi iskeä myös paljon juoviin ihmiseen, joilla ei ole riippuvuutta.
Aivot
Jo pieni määrä alkoholia heikentää arvostelukykyä, ajattelua, muistia ja reaktionopeutta. Nukut entistä huonommin ja tunteesi muuttuvat. Jos alkoholia käytetään hyvin paljon ja pitkään, aivot kutistuvat ja voit saada epilepsiakohtauksia, dementian tai muita aivosairauksia.
Masennus
Riski sairastua masennukseen kasvaa voimakkaasti runsaan alkoholinkäytön myötä. Puolet kaikista itsemurhista Ruotsissa liittyy alkoholiin.
Sydän ja verisuonet
Vähäinen tai kohtuullinen alkoholinkäyttö ei aiheuta ilmeisiä haittoja sydämelle tai verisuonille, mutta suurten määrien juominen voi johtaa vaurioihin. Pulssi ja verenpaine kohoavat alkoholia juotaessa. Erilaisten sydämen rytmihäiriöiden, kuten eteisvärinän, riski kasvaa. Alkoholia ei voida suositella keinona ehkäistä verisuonisairauksia.
Raskaus
Runsas alkoholinkulutus lisää sekä miesten että naisten hedelmättömyysriskiä. Odottavan äidin alkoholinkäyttö vaikuttaa sikiöön kaikissa raskauden vaiheissa mutta etenkin alkuvaiheessa – jopa ennen kuin nainen tietää olevansa raskaana. Jos olet nainen ja raskaana tai yrität tulla raskaaksi, alkoholia ei kannata käyttää lainkaan.
Maksa
Alkoholi lisää maksasyövän riskiä ja on rasvamaksan, hepatiitin ja maksakirroosin tavallinen syy.
Iho
Runsas alkoholinkäyttö lisää psoriasiksen, ekseeman ja muiden iho-oireiden riskiä ja pahentaa oireita.
Vatsa
Runsas alkoholinkäyttö lisää mahakatarrin ja vatsahaavan riskiä.
Luusto
Runsas alkoholinkäyttö lisää luukadon ja kihdin riskiä.
Veri
Alkoholi haittaa verisolujen tuotantoa luuytimessä ja voi johtaa anemiaan.
Infektiot
Alkoholin vaikutus luuytimeen haittaa myös kehoa infektioilta suojaavien valkosolujen toimintaa. Tämä lisää infektioita, esimerkiksi toistuvia ja pitkittyneitä vilustumisia.
Syöpä
Alkoholi lisää monien elinten syöpäsairausriskiä. Selvä yhteys on osoitettu suun ja nielun syöpiin, maksa- ja rintasyöpään sekä paksusuolen syöpään.
Mitä muita riskejä liiallisen alkoholinkäyttöön liittyy?
Tapaturmat
Humalainen ottaa tavallista suurempia riskejä. Ruotsissa kuolee vuosittain tapaturmaisesti noin 3 000 ihmistä, ja alkoholilla on vaikutusta noin kolmannekseen näistä tapaturmista. Suuri osa tapaturmista sattuu ihmisille, jotka käyttävät alkoholia yleensä vain vähän tai kohtuudella mutta juovat itsensä toisinaan kunnon humalaan.
Väkivalta
Rikostilastojen mukaan suuressa osassa pahoinpitelyitä ja muita väkivaltarikoksia joko tekijä tai uhri tai molemmat ovat alkoholin vaikutuksen alaisena.
Ihmissuhdeongelmat
Runsas alkoholinkäyttö voi haitata viestintää ja huonontaa suhteita läheisiin. Ruotsissa yli miljoona alkoholin liikakäyttäjän läheistä sanoo alkoholinkäytön heikentäneen ihmissuhteita.
Tupakointi ja alkoholi
Huumaavilla aineilla on yhteisvaikutuksia. Esimerkiksi alkoholi ja nikotiini vaikuttavat aivoissa samaan mielihyväjärjestelmään. Nikotiini ilmeisesti lisäksi vahvistaa alkoholin vaikutusta. Siksi tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettaminen voi olla hyväksi, jos haluaa muuttaa alkoholinkäyttötottumuksiaan. Vastaavasti tupakkatuotteiden käytön lopettaminen voi helpottua, jos samalla vähentää alkoholinkäyttöä tai lopettaa sen kokonaan.
Mitä alkoholiriippuvuus on?
Alkoholiriippuvuudella tarkoitetaan sitä, että ihminen jatkaa liiallista alkoholinkäyttöä, vaikka se vaikuttaa kielteisesti hänen terveyteensä, ihmissuhteisiinsa ja sosiaaliseen elämäänsä. Riippuvaisella on monesti alkoholinhimo, ja nautitun alkoholin määrän rajoittaminen on vaikeaa. Usein (muttei aina) alkoholin sietokyky kasvaa, jolloin vaikutusten tuntemiseksi on juotava yhä enemmän. Juomisen lopettamisen jälkeen voi esiintyä myös erilaisia ikäviä vieroitusoireita. Monilla riippuvuus näyttäytyy siten, että alkoholi saa elämässä keskeisen sijan sellaisen kustannuksella, mikä aiemmin on ollut tärkeää – esimerkiksi ihmissuhteiden, työn tai harrastusten. Riippuvainen tietää monesti alkoholin olevan ongelma, muttei silti pysty rajoittamaan tai lopettamaan juomista.
Seuraavassa kuvataan kuusi alkoholiriippuvaisilla esiintyvää tavallista oiretta. Alkoholiriippuvuusdiagnoosin saamiseksi oireista vähintään kolmen on täytynyt esiintyä yhtäaikaisesti viimeisen vuoden kuluessa.
Voimakas halu tai pakko juoda alkoholia (himo)
Vaikeudet rajoittaa juodun alkoholin määrää (kontrollin menetys)
Alkoholinkäyttö vähentää työhön, harrastuksiin tai seurusteluun käytettävää aikaa
Vastaavien vaikutusten saamiseksi alkoholia on juotava yhä enemmän (sietokyvyn kasvu)
Käsien tärinä, hikoilu tai levottomuus alkoholinkäytön vähentämisen tai lopettamisen jälkeen (vieroitusoireet)
Juomisen jatkaminen, vaikka tietää alkoholin johtavan fyysisiin tai psyykkisiin ongelmiin
Oletko valmis muuttamaan juomistapojasi?
Monet ajattelevat alkoholinkäyttötottumusten muuttamisen olevan vaikeaa. Todellisuudessa se on useimmille helpompaa kuin tupakoinnin lopettaminen. Se muistuttaa monin tavoin ruokailu- tai liikuntatottumusten muuttamista.
Useimpien muiden tavoin ajattelet varmasti, että alkoholinkäyttöön liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Mutta mitkä seikat painavat vaakakupissa eniten? Vain sinä itse voit päättää, mitä haluat ja miten asia on omalla kohdallasi. Voit joko jatkaa entiseen tapaan tai muuttaa alkoholinkäyttöäsi.
Olitpa sitten jo tehnyt päätöksesi tai vielä epävarma, kannattaa joka tapauksessa selvittää, mitkä perusteet ovat tärkeitä itsellesi ja sen kannalta, millainen ihminen haluat olla.
Aseta tavoite
Sinun ei tarvitse päättää, miten toimit loppuelämäsi ajan. Jos haluat saada aikaan muutoksen, selkeä, määräaikainen tavoite tukee sinua muutoksessa. Mikä olisi sopiva tavoite – haluatko ottaa alkoholinkäytön hallintaan ja juoda kohtuullisesti, vai sopiiko sinulle paremmin olla jonkin aikaa kokonaan juomatta?
Aloita muutos
Tee arjessasi muutoksia, jotka auttavat sinua pääsemään tavoitteeseesi. Voit esimerkiksi lakata säilyttämästä alkoholia kotonasi, vaihtaa alkoholijuomat alkoholittomiin, olla enemmän sellaisessa seurassa, joka voi tarjota sinulle tukea, tai käyttää alkoholinkäytöltä vapautuvan ajan jonkin mukavan harrastuksen aloittamiseen.
Tutki itseäsi
Riippumatta siitä, miksi olet alun perin alkanut juoda liikaa, alkoholinkäyttö on nyt osa arkeasi, tottumuksiasi ja rutiinejasi. Jos selvität, mitä tilanteita, ajatuksia ja tunteita liität alkoholiin, alkoholinkäytön ohjaaminen haluamaasi suuntaan helpottuu.
Löydä uusia vaihtoehtoja
Alkoholi on saattanut olla väliaikainen ratkaisu muihin ongelmiin, kuten univaikeuksiin, stressiin tai ihmissuhdeongelmiin. Kun muutat tapojasi ja etsit ongelmiisi parempia ratkaisukeinoja, sinun on helpompi olla juomatta liikaa.
Ota vastaan apua
Sinulla on hyvä olla juttukaveri, jonka kanssa voit selvitellä ajatuksiasi ja tunteitasi ja joka tukee sinua muutoksessa. Hän voi olla esimerkiksi ystävä, perheenjäsen tai ammattiauttaja.
Älä luovuta saman tien
Pidä alkoholinkäyttötottumustesi muuttamista pitkän aikavälin tavoitteena. Vastoinkäymisiä ja harha-askelia voi sattua, mutta älä jää niihin rypemään äläkä anna niiden pysäyttää sinua. Sinulla on käytettävissäsi niin monta yritystä kuin ikinä haluat.
Voit puhua alkoholinkäytöstäsi luottamuksellisesti terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa. Voit saada tapaamisiin myös tulkin. Lisätietoja saat hoito-oppaasta osoitteesta 1177.se.